farrier

Terrorismi, maailman syöpä

Norjan terrori-isku on kammottava osoitus siitä, mihin uskonnollinen fanatismi pahimmillaan johtaa. Tässä tapauksessa lienee kyseessä kristitty fanaatikko, vaikka useimmiten asialla ovat muslimit. Terroria, olivatpa sen motiivit mitkä hyvänsä, ei pidä koskaan hyväksyä eikä vähätellä. Suomessa on kumma kyllä ihmisryhmiä, mitkä ymmärtävät muslimiterroristien tekemien iskujen motiivit, mutta tuomitsevat tämän teon jyrkästi.

Tällainen kaksinaismoralismi on sukua vasemmistolaisten ja vihreiden pyrkimyksille "monikulttuurisuuteen", missä muualta tänne tulleille annetaan erityisasema yhteiskunnassamme ja heitä suositaan niin taloudellisesti, kulttuurillisesti kuin uskonnollisestikin. Tällainen toiminta aiheuttaa väistämättä vastareaktion, mutta se pyritään vaientamaan kaikin keinoin, jotta politiikka saisi jatkua. Nämä punavihreät kehtaavat vielä puhua "positiivisesta syrjinnästä", vaikka kyseessä on aivan samanlainen rasismi kuin vähemmistöjen syrjinnässäkin.

Punavihreä "älymystö" myös kuvittelee, että haalimalla tänne eri uskontojen ja etnisten ryhmien edustajia, jakamalla heille ilmaista rahaa ja antamalla heille erioikeuksia saadaan aikaan onnela, missä rikollisuutta ja terrorismia ei ole. Tuo haavekuva tulee särkymään varmasti, ikävä kyllä. Jossain vaiheessa terrori-isku on karmeaa todellisuutta täälläkin. Suomessa on varmasti piilossa myös terroristisolujen väkeä, ne nukkuvat odottaen käskyä iskuun. Se päivä ei liene kaukana, sillä vast'ikään Al-Qaidan johtajistoon kuuluva henkilö antoi käskyn tappaa suomalaisia rauhanturvaajia. Suomalaiset ovat siis vapaata riistaa, myös siviilit.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän nuun kuva

Uskonnollinen itsemurha-terrorismi, on sama kuin että marttyyriajatus on heittänyt kuperkeikkaa, vääristynyt vastakkaiseen muotoon.

Marttyyri on ihminen, jota vainotaan ja joka surmataan hänen uskontonsa vuoksi, vasten hänen tahtoaan.

Väärä marttyyrius vainoaa ja syöksyy vapaaehtoisesti kuolemaan uskonsa vuoksi ja surmaa viattomia siviilejä siinä ohessa.

Terroristeja huijataan uskottelemalla heille itsemurhan autuaaksitekevä paratiisi/olotila, he uskovat huijauksen. Usko on vaarallinen asia. Usko on tietoon perustumaton käsitys jostakin, luulo.... yksinkertaisia ja lukutaidottomia on helppo huijata.

He ovat vallankäytön uhreja.

Vai ei Suomen Afganistanin miehitys kelpaa joillekin? Ihme sakkia.

Käyttäjän farrier kuva

"Vai ei Suomen Afganistanin miehitys kelpaa joillekin?"

Näköjään jotkut eivät osaa tehdä eroa rauhanturvaamisen ja valloittamisen välillä. Talebanit teloittivat naisia täysin mielivaltaisesti urheilustadionilla uskonnollisin perustein ja näytösoikeudenkäynnein, se lienee sinusta hyväksyttävää toimintaa, vai?

"Terrorismi on jo suomessa"

Juu, ex-setalaisen pressamme mukaanhan kyse oli järkyttävästä terrori-iskusta, mutta punavihreiden anarkistien tuhotöitä ja ihmishenkien uhkailuja hän ei noteeraa millään tavalla, koska niissähän hyökätään vain suomalaisia yrittäjiä, tuota saastaista oikeistosakkia vastaan.

"Tilastoja, Eero, tilastoja."

Hätävalhe, valkoinen valhe, valhe, emävalhe, tilasto. Vai etkö seuraa uutisia?

Käyttäjän harran kuva

En ole nähnyt mitään, mikä viittaisi siihen, että kristinusko olisi jotenkin ollut motiivina tähän tekoon.

Näillä foorumeillakin kohtaa paljon "kristittyjä", joiden uskonto rajoittuu toisen uskonnon, islamin, vihaamiseen. Se ei tee heistä kristittyjä. Päinvastoin.

Käyttäjän tahaislam kuva

"Tässä tapauksessa lienee kyseessä kristitty fanaatikko, vaikka useimmiten asialla ovat muslimit."

Tilastoja, Eero, tilastoja.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja