Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Näillä prosenttilukemilla totuus on se, että EU on törmännyt talouden jäävuoreen, minkä repimä aukko tulee vetämään sen pohjaan.http://www.uusisuomi.fi/raha/121960-euromailla-ennatyksellinen-velkapommiNyt ainoa minua kiinnostava asia on se, miten saadaan Suomi irti EU:sta ja Eurosta ja siirrettyä meidät yhteen niistä harvoista pelastusveneistä, jotka voivat pysyä pinnalla. Suomelle sen...
Kun Perusssuomalainen kansanedustaja tai tämän avustaja sanoo tai kirjoittaa jotakin mikä voidaan tulkita vihapuheeksi, alkaa välittömästi median julkinen lynkkaus. Jopa siten, että avustajan teksti vääristellään rasistiseksi vihakirjoitukseksi, vaikka kyseessä on satiiri.Kun kansainvälisesti tunnettu elokuvaohjaaja Kaurismäki sanoo, että maailman rikkain prosentti ihmisistä pitää tappaa - ei...
http://www.autoalantiedotuskeskus.fi/tilastot_sivu.asp?kieli=&tiedosto=Y...Autoilijoilta kerätään koko ajan enemmän veroja, mutta silti tiestö rapistuu. Lisäksi ollaan suunnittelemassa aivan uudenlaisia kuppausjärjestelmiä, kuten GPS-paikannukseen perustuvat "ruuhkamaksut" koko Etelä-Suomeen, vaikka Kehä III:n ulkopuolella ei ruuhkia juuri ole.Lähetin ensimmäisen porvarihallituksen astuessa...
Vaihdoin oman kännykkäliittymäni Saunalahdelta DNA:lle pienempien puhelinlaskujen toivossa. Erityisesti minua kismittivät Saunalahden laskuun säännöllisesti tulevat soitot palvelunumeroihin, vaikka pidän visusti huolen siitä, etten niihin soittele. Silti niitä aina tuli, joka kuukausi 6-20 euron edestä. No, alkuun DNA:lla tätä ilmiötä ei ollut, mutta nyt niitä on alkanut tulla tälläkin...
Vihtavuoden ruutitehdas ajetaan alas, ellei sille löydy asiakkaita hyvin pian:http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/120705-pro-ruuti-loppuu-suomesta-%E2%80%...Tehdas on elänyt Puolustusvoimien hankinnoista, mutta nyt se on pulassa kun tänä vuonna Puolustusvoimat ei ole tilannut ruutia. Mikäli Suomessa ei ole enää ruutitehdasta, Puolustusvoimien alasajo on taas askelen lähempänä.Ruudinkeksijät, miten...
EU-pallia lämmitellään jo: http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/120685-viesti-maailmalta-%E2%80%93-%E2%80%9Dkatainen-tayttaa-kaikki-vaatimukset%E2%80%9DKyllähän Katainen on maksanut suojatyöpaikastaan kovan hinnan - Suomen kansan rahoilla, jakamalla niitä konkurssikypsien maiden kautta pankkihuijareille. Nyt tuo rahanjako alkaa kantaa hedelmää, EU-organisaatio haluaa palkita kultapoikansa.Suomen...
Maksukortit ovat yleistyneet ainoana maksuvälineenä joka puolella. Esimerkiksi monelta kylmäasemalta ei saa ostettua polttoainetta enää ollenkaan käteisellä. Tässä kohtaa minulla herää kysymys: Miksei?Ajatellaanpa asiaa vähän laajemmassa mittakaavassa, ketkä ovat maksukorttien myöntäjiä ja mitä kytköksiä niillä on? Pankithan ja luottolaitoksethan siellä takana ovat, tietenkin. Niillehän korttien...
YLE:n Areenalla on kaksi ohjelmaa, mitkä kannatta katsoa erityisen huolella. Niissä selitetään se, mikä tulee olemaan Suomenkin kohtalo, jos tätä nykyistä typerää tukipolitiikkaa ja velkavastuisiin sitoutumista jatketaan. Raha menee välikäsien kautta sionistijuutalaisten pankkihuijareiden hyväksi ja edistää heidän maailmanvalloitustaan. Tässä yhteydessä täytyy muistuttaa kahdesta asiasta:...
Edellinen blogikirjoitukseni oli vähemmän mairitteleva liikenneministeri Kyllösestä ja hänen ajamastaan alkolukosta. Asia jäi kaivelemaan sen verran, että otin sähköpostitse yhteyttä ministeriin ja kysyin häneltä asiasta. Yllätykseni oli suuri, kun hän vastasi nopeasti ja asiallisesti kaikkien kiireidensä lomassa, mistä annan hänelle täydet pisteet. Sain häneltä luvan julkistaa tuon...
Jaha, tämä alkolukkojen laittaminen kaikkiin autoihin on siis alun perin vihreiden aivopieru:http://outialanko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96797-liikenneministeri-on-al...Eipä ihme, että se pistettiin eteenpäin kun liikenneministerinä on vasemmistolainen. Näin läpimenon mahdollisuus on paljon suurempi kuin sellaisella liikenneministerillä, joka ymmärtää liikenteestä jotain.Mitä alkolukko sitten...
Saulin lyhyt ja ytimekäs kiitospuhe osoitti hänen olevan paitsi herrasmies, myös todellista valtiomiesainesta. Tietenkin hän kiitti omia äänestäjiään ja tukijoukkojaan, mutta myös kilpakumppaniaan äänestäneitä:"- Kiitän myös teitä, jotka olette olleet eri mieltä. Tasavallan presidentin on ymmärrettävä, että Suomessa on monia erilaisia ajatuksia."Tällaisen presidentin Suomi ansaitsee! Sauli tulee...
Katainen lupasi, että Suomen takausvastuut ovat korkeintaan kaksi miljardia euroa. Nyt näyttää siltä, että ne ovat nousemassa 50 miljardiin, siis 10 kertaa sotakorvauksia suuremmiksi:http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/01/25/suomen-piikissa-kymmene...Nyt alkaa jo riittää tämä peli, häviäjien hallitus! Urpilaisen ensimmäinen "neuvotteluvoitto" oli jo kallis, tämän toisen hinta on täysin...
Näinhän hän sanoi ennen vaaleja:http://www.ts.fi/online/kotimaa/297346.htmlMahtaako tuo suvaitsevainen pitää sanansa? Jään mielenkiinnolla odottamaan.
Kriittisiä mielipiteitä vaientavat "suvaitsevaiset" käyttävät erilaisia luomiaan käsitteitä, joilla vastustajat leimataan erilaisin negatiivisin mielikuvin. Näitä leimakirveitä ovat nimittely rasistiksi ja fasistiksi ja vihapuheen käsite. Eräs nettikirjoittaja kuvaili kahta ensin mainittua leimakirvestä erittäin hyvin. Pyysin ja sain luvan käyttää hänen tekstiään, mikä on tässä:"Fasistilla...
Standard & Poors on laskenut euromaiden luottoluokituksia. Vai niin, mitä sitten?Kun muistamme sen, miten luottoluokituslaitokset valehtelivat kirkkain silmin roskalainajohdannaisten olevan parasta AAA-luokkaa jotta juutalaiset pankkihuijarit saivat siirrettyä omat riskinsä ulkomaille (mitkä ne tieten tahtoen olivat luoneet ja näin saaneet talouden sekaisin ja vallan USA:ssa), niin kuinka on...
Eero Tillanen
Vihti
Sitoutumaton
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?